Maailman viisi myydyintä videopeliä ovat vanhoja ja tulevia klassikoita

Videopelit ovat edelleen kasvava bisnes ja uusia hittipelejä tuodaan markkinoille joka vuosi. Historian parhaiten myyneet videopelit ovat kuitenkin sekoitus klassikoita ja nykysuosikkeja. Osa peleistä on kestänyt aikaa hyvinkin, osa taas näyttää olevan selvästi aikansa tuotteita. Mutta jokaista niistä on myyty kymmeniä tai jopa satoja miljoonia kappaleita ja niitä tuskin unohdetaan kokonaan vielä pitkään aikaan.

Maailman viidenneksi suosituin peli, Super Mario Bros. on pelisarjanakin todella menestynyt, mutta kaikista eniten on myyty sarjasta juuri peliä, jota on myyty pelkästään pelikonsoleille yli 40 miljoonaa kappaletta. Super Mariossa Mario seikkailee erilaisissa maailmoilla taso hyppelynä, liikkuen vasemmalta oikealle ja keräten matkan varrelta aarteita ja tuhoten vihollisia. Marion pääasiallinen tapa tuhota vastustaja on hypätä tämän päälle. Jokaisen maailman lopussa on lipputanko, joka Marion täytyy saavuttaa. Pelin lopussa hänen tulee pelastaa prinsessa. Peliä voi pelata myös kaksi ihmistä, jolloin toinen pelaajista on Marion pikkuveli Luigi. Vuonna 1985 julkaistu peli on todellinen klassikko ja myyntiluvut todistavat tämän, mutta yllättäen kyseessä ei kuitenkaan ole Nintendon parhaiten myyty peli. Super Mario Bros. sai myös jatko-osia, jotka olivat erittäin suosittuja. Ne eivät koskaan kuitenkaan yltäneet tämän ikisuosikin myyntilukuihin.

Maailman neljänneksi myydyin peli on Grand Theft Auto V, on avoimeen maailmaan sijoittuva toimintaseikkailupeli, jota on myyty yli 65 miljoonaa kappaletta. GTA on ehkäpä kaikista perinteisin peli tällä listalla ja GTA 5 on yksi pelimaailman historian vaikuttavimmista tarinoista. GTA V julkaistiin 17. syyskuuta 2013 Playstation 3 ja Xbox 360 -konsoleille. Myyntiluvuillaan se on onnistunut ohittamaan useat klassikot, kuten Pokémonin, Call of Dutyn ja Assassin’s Creedin. Peli on saanut paljon ristiriitaisia arvosteluista, mutta se on toiminut ainoastaan sen eduksi ja uutta osaa odotetaan aina innokkaasti.

Nintendo Wii Sports on Nintendon eniten myyty peli. Wiitä on myyty yli 82 miljoonaa kappaletta ja myyntiluvuillaan se on ohittanut mm. sellaiset legendat kuten Super Mario Brosin, Zeldan, Metroidin ja Donkey Kongin. Wii Sports on kokoelma erilasia urheilupelejä, joita pelataan pelin Wii Remote -ohjaimen avulla. Wii on ensimmäinen peli, jossa käyttäjä voi luoda muokattavia näköiskuvia itsestään. Pelilajeina ovat baseball, tennis, golf, keilailu ja nyrkkeily. Wii Sportsin myyntilukuja nostaa se, että se oli asennettuna valmiiksi lähes jokaiseen myytyyn Wii-laitteeseen. Nähtäväksi jää, onnistuuko Nintendo koskaan kehittämään yhtä suosittua peliä. Ainakin haastetta tavoitteessa riittää.

Hiekkalaatikkomainen Minecraft on maailman toiseksi eniten myyty peli. Se alkoi äärettömän suosittuna indie-pelinä ja tämän jälkeen sen kehitettiin sopivaksi lähes jokaiselle laitteelle maailmassa. Tämän myötä Minecraftia onkin myyty jo yli 106 miljoonaa kappaletta Minecraftissa pelaaja luo kolmiulotteisessa maailmassa kuutioiden avulla rakennelmia. Minecraft julkaistiin ensimmäisen kerran 16. toukokuuta 2009 ja jo kehittelyvaiheessa se keräsi kehuja ja valtavan määrän pelaajia.. Minecraftin myötä sen kehittäjä Markus ”Notch” Perssonista tuli multimiljonääri. Minecraftin menestys alkoi PC:ltä, levisi sitten puhelimiin, pelikonsoleihin ja oikeastaan mihin vain näytöllä varustettuun laitteeseen. Minecraft on edelleen äärimmäisen suosittu. Microsoft osti pelin äskettäin, joten todennäköisesti se tulee olemaan käytössä vielä pitkään.

Maailman myydyin peli on kuitenkin Tetris, todellinen klassikkopeli, jonka kaikki tuntevat. Se on julkaistu käytännössä jokaiselle mahdolliselle pelikoneelle historiassa, aina Commodore 64:sta Android- ja iOS -puhelimiin. Tetris todellakin on kuolematon. Vaikka sen kappalehinta on ei ole kummoinen, myydyt 495 miljoonaa peliä takaavat sen, että kokonaistuotto on mittava.