Google on innostunut maailman ja laitteiden kehittäjä

Ei ole mikään ihme, että Google on jaksanut roikkua halutuimpien työnantajien listojen kärjessä jo useamman vuoden ajan. Googlessa ollaan kiinnostuneita siitä, mitä tehdään ja kehitetään, ja huomiota kiinnitetään kaikkeen: kehitettävien sovellusten detaljeista henkilökunnan erinomaiseen hyvinvointiin. Välillä tuntuu jopa pelottavalta, mitä ihmeen virityksiä tämä tietotekniikan maailman jättiläinen saa vielä aikaan, ja tässä tulee muutama esimerkki siitä hyvästä ajattelutavasta, josta muutkin laitevalmistajat ja ohjelmien kehittäjät voisivat ottaa mallia.

Oman Tekoälyn Opettaminen

Google on kehittänyt ja sisällyttänyt moneen järjestelmäänsä ja joihinkin laitteisiinsa paketin nimeltään ML Kit. Vaatimaton nimi ei tosiaan kerro siitä mitään, vaikka sen kyllä pitäisi. ML Kit on sovellus, jonka avulla käyttäjät ja sovellusten luojat voivat sisällyttää omiin sovelluksiinsa Googlen kehittämiä tekoälyn oppimistyökaluja. Sen avulla onnistuu kameran käyttö käyttäjän naaman tunnistamista varten, arkkitehtuurikohteiden tunnistaminen, tekstin lukeminen ja paljon muuta. Tänä päivänä paketin käyttö on vielä monelle käyttäjälle hyvin monimutkainen asia, mutta sovellusten laatijat varmasti ymmärtävät, mistä on kyse. ML Kit on sisäänrakennettu myös Googlen kehittämään Android 9.0 Pie -käyttöjärjestelmään, eli sitä tullaan jatkossa käyttämään melko laajasti ja se tekee Android-laitteiden omistajien elämästä mukavamman jo tällä hetkellä – siten, että käyttäjä ei edes huomaa sitä.

Turvallisuusasialla

Google kehittää turvallisuusratkaisuja jatkuvasti ja joka suunnassa, ja tämän vuoden ratkaisut koskevat eniten Android-puhelimia. Tärkein saavutus on muuttunut tietojen salausperiaate. Tuorein Googlen kehittämä käyttöjärjestelmä Android 9.0 Pie tulee tekemään kaikki salaukset käyttäjän puolella, eli kaiken tiedon kaikki salaus ja purkaminen tulee tapahtumaan itse puhelimessa, joka tulee pyytämään puhelimen lukituksen poistoa käyttäjän valitsemalla tavalla ennen kuin lähtee tekemään mitään tietojen kanssa. Mitä tästä seuraa ja minkä takia tällaiseen ratkaisuun ollaan päädytty? Sen takia, että Google lähettää kaikkia käyttäjän tietoja pilveen, mistä niiden kaappaaminen onnistuu helpommin kuin käyttäjän laitteesta.

Joka kerta, kun Android-laite yhdistyy johonkin verkkoon, se ilmoittaa kyseiselle verkolle ainutlaatuisen MAC-osoitteensa. Googlen uudet ratkaisut saivat aikaan sen, että joka verkolle luodaan aina uusi satunnainen MAC-osoite, mutta samalla se ei tule vaihtumaan samaan verkkoon yhdistymisen aikana, jos siihen liitytään toisen tai useamman kerran. Google on lähtenyt sen verran pitkälle, että on kehittänyt myös mahdollisuuksia laajempaan käyttäjän tunnistamiseen, johon kuuluu sekä sormen jälkien jättäminen että esimerkiksi verkon kautta kulkevan tiedon salausasetuksia.

Tietosuoja Ja Yksityisyys

Google ei ole viime aikoina näyttänyt parhaita mahdollisia tuloksia käyttäjien yksityisyyden suojauksessa, mutta se pyrkii parannuksiin koko ajan. Uusissa Googlen sovelluksissa ja etenkin käyttöjärjestelmissä valvotaan erityisen tarkkaan sitä, mihin puhelimen toimintoihin erilaisilla sovelluksia on pääsy ja käyttöoikeudet. Uudet Googlen kehittämät järjestelmät tulevat rajoittamaan sovellusten oikeuksia käyttää mikrofonia, kameraa ja muita älypuhelimien sensoreita. Kun sovellus ei ole käytössä tai toimii taustalla, se ei tule saamaan pääsyä mihinkään puhelimen sensoriin paitsi GPS-paikantimeen. Jos sovelluksen kuitenkin jossain vaiheessa taustatyötään täytyy päästä käyttämään joitakin puhelimen sensoreita, sen on pakko varoittaa käyttäjää siitä.

Kaikki nämä edellä kerrotut asiat saattavat tuntua vain pieniltä saavutuksilta, mutta todellisuudessa jokainen niistä on askel parempaan, toimivampaan ja turvallisempaan tietotekniikan maailman tulevaisuuteen. Google jaksaa kehittää ja myöntää virheitään, ja mikä mukavinta – se ajattelee käyttäjää käyttäjänä. Tuntuu siltä, että kaikki Googlen ohjelmoijat käyttävät ainoastaan Googlen valmistamia laitteita ja sen kehittämiä ohjelmistoja, ja siellä jaksetaan puuttua pienempiinkin detaljeihin kuten sattumalta tapahtuviin näytön kääntöihin. Ja niin: en ole mikään Google-fani, mutta arvostan työtä, mitä sen tiimi tekee.