Google ja Facebook tuntevat meidät paremmin kuin me tunnemme itsemme

Kaikille lienee selvää, että internetin käytöstämme kerätään runsaasti ja varsin yksityiskohtaista tietoa. Esimerkiksi Google pyrkii tekemään käyttäjästä profiilin, johon se tallentaa käyttäjän iän, sukupuolen ja mielenkiinnon kohteet. Tämän profiloinnin perusteella Google pyrkii kohdentamaan sinulle sellaista mainontaa, josta voisit olla kiinnostunut. Hakukoneen tallentamat tiedot on kuitenkin suhteellisen helppo tarkistaa, sillä Google antaa käyttäjälle pääsyn kerättyihin tietoihin.

Maailman suosituin hakukone Google tuntee sinut luultavasti paremmin kuin moni läheisesi. Google esimerkiksi tallentaa tarkasti kaikki hakemasi asiat ja muistiin jäävät myös mainokset ja linkit joita olet klikannut. Google on jo aiemmin antanut käyttäjilleen mahdollisuuden tarkastella, mitä tietoa heistä on kerätty, mutta uuden palvelun myötä tiedot löytyvät nyt kätevästi yhdestä paikasta. Voit tarkistaa hakuhistoriasi halutessasi täältä: https://history.google.com Palvelussa on mahdollista tarkistaa haut ja muu aktiivisuus Google-palvelussa esimerkiksi tietyn päivän osalta.

Osasta tallennuksia voi olla hyötyä myös käyttäjälle. Google tallentaa tiedot siitä, millä laitteilla Google-tiliäsi on käytetty. Tämä on kätevä tapa tarkistaa myös se, onko jollain toisella pääsy tilillesi. Löydät listan käyttämistäsi laitteista ja niiden sijainneista täältä: https://security.google.com/settings/security/activity

Kaikki Googlesta löytyvät tiedot perustuvat siihen, mitä tietoja olet itse julkaissut ja miten olet toiminut Googlen palvelussa. Tietojenkeruuta voi joiltain osin myös rajoittaa. Jos et halua, että Google nauhoittaa ääntäsi, voit laittaa puhe- ja äänitoiminnon pois päältä toimintojen hallinta -sivulta. Siellä on myös mahdollista rajoittaa muita tietoja, joita et halua Googlen keräävän. Valittavan on esimerkiksi Youtuben haku- ja katseluhistoria, sijaintipalvelut sekä selaus- ja hakuhistoria. Täyttä varmuutta ei kuitenkaan ole siitä, että tiedot poistuisivat palvelimilta oikeasti. Google ohjeistaa sivuillaan, että tiedot poistetaan käyttäjän Google-tilin yhteydestä. Tekstin mukaan Googlella on kuitenkin oikeus säilyttää tietoja tilistäsi palveluiden kehittämiseksi sekä roskasisällön ja väärinkäytösten estämiseksi.

Googlen keräämiä tietoja pohtiessa kannattaa pitää mielessä, että kyseessä ei ole suinkaan ainoa palvelu joka kerää sinusta tietoja. Ainakin Google tarjoaa käyttäjälle mahdollisuuden seurata kerättyjä tietoja ja tämä ei aina ole mahdollista muiden palveluiden kohdalla.

Googlen lisäksi esimerkiksi Facebook seuraa sinua tiiviisti silloinkin, kun et ole kirjautuneena palveluun. Facebookilla on mahdollisuus seurata tietenkin kaikkia sivustolla tekemisiä toimintoja, mutta sen lisäksi se pääsee tutkimaan myös muuta nettikäyttäytymistäsi ja sijaintiasi. Tämän lisäksi Facebookissa on ominaisuus, jonka avulla palvelu voi kuunnella automaattisesti puhelimesi ympäristön tapahtumia.

Keräämiään tietoja Facebook käyttää ensisijaisesta palvelemaan mainostajien tarpeita. Tietojen avulla mainostajat voivat kohdistaa käyttäjilleen mainontaa esimerkiksi heidän asuinpaikkansa, ikänsä, sukupuolensa, parisuhdestatuksensa, koulutuksensa, työpaikkansa ja kiinnostuksenkohteidensa perusteella. Tiedot Facebook kerää käyttäjien itse ilmoittamista tiedoista.

Viime toukokuussa Facebook julkaisi toiminnon, jonka avulla se käynnistää automaattisesti puhelimen mikrofonin kun käyttäjä on kirjoittamassa statusta. Ominaisuus näkyy käyttäjälle siten, että Facebook voi esimerkiksi ehdottaa taustalla soivaa kappaletta tai televisiosarjaa merkittäväksi statukseen.

Facebook seuraa jatkuvasti sijaintiasi puhelimen kautta. Tämä ominaisuus on myös mahdollista kytkeä pois, jos puhelimen asetuksista ottaa pois Facebookin oikeuden käyttää paikannuspalveluita.

Facebookin ja vastaavien palveluiden käyttäjien tuleekin ymmärtää, että ne ovat käyttäjille ilmaisia palveluita ja käyttäjät maksavat hinnan luopumalla yksityisyydestään. Facebookin myymä tuote ovat käyttäjän tiedot mainostajien käyttöön. Harva on kuitenkaan valmis luopumaan sosiaalisen median palveluiden käytöstä, vaikka se onkin ainoa varma tapa estää tiedonkeruu. Fiksuinta ehkä onkin tiedostaa, että sinusta kerätään jatkuvasti tietoa ja hyväksyä se osana internetin käyttöä.